Segrfellin Musta andi - Helanin kirja
| Author: Erkki Kauhanen | |
| Price: FREE | |
| Kuusiosaisen Segrfell-sarjan 1. osa. Kukaan ei voi paeta menneisyyttään. Genret: fantasia (high fantasy), romantasia, mystical. | |
| Segrfell on keskellä suurta merta sijaitseva syrjäinen saaristo, jota hallitsevat riitaiset ja sotaiset segrien suursuvut, lyhyesti Suvut. Segrejä monilukuisempia ovat kutenkin alistetut gorgit, jotka pitävät itseään saariston alkuperäisinä asukkaina. Nykyinen kuningas on Nidarusten sukuun kuuluva Retmon, jota Tuhkamunaksikin kutsutaan, sillä hänellä ei ole perillistä. Retmon on jo iäkäs ja sairaalloinen, mutta ei ole nimittänyt sukunsa keskuudesta itselleen seuraajaa. Hän pelkää varsinkin omien sukulaistensa murhaavan hänet ja on jo kauan sitten asettunut kaukana pääkaupungista ja Nadaalin palatsista sijaitsevaan pieneen Ran-Kwannoniin, jonka Punaisessa tornissa hän pitää hovia vain muutamien keskeisten virkamiesten ympäröimänä. Sukujen lisäksi saaren valtayhtälössä ovat tärkeitä lukuisat salaseurat ja uskonnolliset yhteisöt, joista Veld Andai, eli andit, on suurilukuisin. Segrfell-sarjan ensimmäinen osa kertoo Helan Bennin tien syjäisen Eldin syrjäisessä kylässä asuvasta tavallisesta pikkutytöstä Veld Andain pelätyksi ja rakastetuksi Mustaksi andiksi, josta tulee merkittävä tekijä saariston valtapelissä, kun kuninkaanvaihdoksen aika on. Tapahtumiern taustalla häärivät myös naisten salaiset suvut Kelsinga ja Ervinga, pelättyjen naissotureiden, gennien, kuuluisa kapteeni Johenna ven Gennarai, ja kenties vielä muita. Koko totuus ei välttämättä paljastu koskaan. Teossarjan seuraava osa kertoo uuden kuninkaan tarinan. Siinä myös Helan Bennin tarina jatkuu. Voit ladata kirjan vapaasti, mutta se on DRM-suojattu ja sen lukeminen vaatii ilmaisen CopySafe Readerin ja henkilökohtaisen salasanan, jotka saat sivulta https://erkkikauhanen.com/lukemaan/ Lukuoikeus maksaa 7.70 E (sis. alv 10 %) |
|
| Click for more eBooks from this publisher. |
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .


